perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tarvitsetko vara-avaimia?

TYS:n asuntojen avaimista on kiellettyä teettää itse kopioita. Jos vara-avaimia tarvitaan, niitä saa TYS:n toimistolta.

Yksiössä yksin asuva henkilö voi halutessaan saada asuntoonsa yhden ylimääräisen avaimen, eli yhteensä kaksi avainta. Perheasuntoon voi saada niin monta avainta kuin perhe tarvitsee, jos esimerkiksi lapset ovat jo niin isoja, että liikkuvat itsenäisesti ulkona.

Soluhuoneeseen saa vain yhden avaimen. Kämppäkavereillekin halutaan varmistaa kotirauha, ja sen vuoksi asukkaan täytyy neuvotella kämppäkavereiden kanssa, ennen kuin kutsuu vieraita kotiinsa.

Jos olet sulkenut ulko-oven takanasi ja sitten muistanut, että avaimet jäivät asuntoon, vaihtoehtoja on kaksi: Jos TYS:n toimisto on auki, voit käydä hakemassa sieltä laina-avaimen. Avaimen lainaaminen ei maksa mitään, mutta varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.

Jos TYS:n toimisto on suljettu, soita numeroon 010-6202016 ja pyydä G4S:n vartija avaamaan ovi. Vartijan käynti maksaa 42 €, ja sen voi maksaa heti tai saada laskun. Ja G4S:n puhelinnumero kannattaa tallentaa puhelimen muistiin nyt heti.

Pidä tarkasti huolta avaimistasi! Jos avain katoaa, TYS voi joutua sarjoittamaan asuntosi ja talon yhteisten tilojen lukot uudelleen, jotta avaimen löytäjä ei pääse tunkeutumaan tiloihin. Uudelleensarjoittaminen tulee kalliiksi, ja sen maksaa joko avaimen kadottaja tai sitten kaikki TYS:n asukkaat vuokrissaan.

It is strictly forbidden to make more copies of keys to TYS aparments. If you need a spare key, you may get one from TYS office.

If you live alone in a one-room apartment, you can get one extra key if you need it, so two keys in total. If you live in a family apartment, you can get as many keys as your family needs, for example for big kids who go out to play without parents.

If you live in a shared apartment with roommates, you can get one key only. Your apartment is the home of your roommates, too, and that's why you must talk with your roommates before you invite other people to stay in your apartment.

If you closed the door and then realized that your keys are inside, there are two options what to do: If the TYS office is open, you can just pick up a spare key from there. It doesn't cost anything, but you may have to show some ID.

If the office is closed, call 010-6202016 and ask for G4S to send a security officer to open your door. It costs 42 €, and you can either pay it right away or get a bill to pay later. And it's a good idea to save the G4S phone number in your contacts right now.

Please take good care of your keys! If you lose a key, TYS may have to replace the locks on your door and on all doors of common areas, such as Common Rooms, saunas, storage rooms and laundry rooms. This is to make sure that whoever finds the lost key, can not get in and steal your stuff. It costs a lot of money to replace all the locks, and it is paid by the person who lost the key, or by all tenants when the rent is raised next time.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Esityslista 25.3.2014

Asukastoimikunnan kokous pidetään tiistaina 25.3.2014 kello 19 alkaen Kuunsillan kerhotilassa. Kaikki Kuunsillan ja Pilvilinnan asukkaat ovat tervetulleita seuraamaan kokousta! Ne asukkaat, jotka saapuvat paikalle kokoukseen, voivat varata Kuunsillan kerhotilaa maksutta myös vuonna 2014. Kokouksen yhteydessä on myös mahdollisuus liittyä kuntosali- ja lainatavarakaapin käyttäjäksi, kun täyttää tämän lomakkeen ja maksaa 5 € rekisteröitymismaksun.

Kokouksen esityslista
1. Kokouksen avaaminen ja läsnäolijoiden toteaminen
2. Esityslistan hyväksyminen
3. Aikaisemmin tehtyjen päätösten toteutuminen
  • hankinnat: lelut, pelit, televisiot, 9L tuolien korjaaminen, astiat, pilates-rullat
  • kerhotilat: 7I avainvastaavat, siivouslistat
  • TYS:n kuulumiset: toivelista kiinteistöosastolle
4. Raha-asiat
5. Seuraavat tapahtumat

  • 5.a) Pääsiäismunien etsintä ja lenkkisauna 13.4.2014
  • 5.b) Ravintolapäivä 17.5.2014
  • 5.c) Pingisturnaus keväällä
  • 5.d) Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunnan vierailu 5.4.2014
  • 5.e) Pihakirppis/vaihtotori (Siivouspäivä 24.5.2014 ?)
  • 5.f) Leikkilauantai ja muut lapsiperhetapahtumat
6. Hankinnat
  • 6.a) Televisioita kerhotiloihin 
  • 6.b) Viherkasveja kerhotiloihin
  • 6.c) Kuntoiluvälineet ja lainatavarakaapit
  • 6.d) Kokoustarjoilut ja siivousvälineet
  • 6.e) Muut hankinnat
7. Kerhotilojen käyttäminen ja asukastoimikunnan päivystysvuorot
8. Tiedottaminen
9. TYS:n kuulumiset
  • Asukastoimikuntien neuvottelukunnan kokous 15.4.2014
  • Lausunto Haliskylän energiamastosta
10. Muut esille tulevat asiat
11. Seuraavan kokouksen ajankohta
12. Kokouksen päättäminen

The Tenants' Committee will have a meeting on Tuesday, 25th March 2014, starting at 7pm in the Common Room of Kuunsilta. All tenants of Kuunsilta and Pilvilinna are welcome to the meeting! Those tenants who come to the meeting may reserve the Common Room of Kuunsilta for no cost in 2014. There is also a chance to sign up to the gym and rental items locker - just fill this contract and pay 5 €.

Agenda of the meeting
1. Opening the meeting and detection of participants
2. Accepting the agenda
3. Keeping track of previously made decisions and their execution
  • shopping: toys, games, TVs, 9L chairs, plates, pilates rolls
  • Common Rooms: 7I keys, cleaning lists
  • greetings to and from TYS: wishlist to the maintenance department
4. Finances
5. Next events

  • 5.a) Easter Egg Hunt and sauna 13th April 2014
  • 5.b) Restaurant Day 17th May 2014
  • 5.c) Ping pong tournament later this spring
  • 5.d) Guests from other student housing foundations 5th April 2014
  • 5.e) Flea/Exchange market (Cleaning Day 24th May 2014 ?)
  • 5.f) Leikkilauantai and other family activities
6. Shopping
  • 6.a) Televisions for Common Rooms
  • 6.b) Plants and flowers for Common Rooms
  • 6.c) Sports equipment and rental item lockers
  • 6.d) Food for meetings and cleaning equipment
  • 6.e) Other shopping
7. Common Rooms and Committee members' Key and Email Duty
8. Informing tenants
9. Greetings to and from TYS
  • Meeting of Board of the Tenants' Committees 15th April 2014
  • Opinion about energy tower to be built in Haliskylä
10. Other matters
11. Time of next meeting
12. Closing the meeting

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Seuraava kokous 25.3.2014

Asukastoimikunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 25.3.2014 Kuunsillan kerhotilassa kello 19 alkaen. Kaikki Pilvilinnan ja Kuunsillan asukkaat ovat tervetulleita seuraamaan kokousta ja kertomaan asukastoimikunnalle ideoitaan.

Viime kokouksessa päätettiin hankkia kerhotiloihin uusia leluja, ja uudet lelut ovat lainatavarakaapeissa asukkaiden käytettävissä. Tuleeko muita ideoita mieleen? Jos et pääse kokoukseen kertomaan ideoitasi siellä, voit myös lähettää ne sähköpostilla asukastoimikunnalle osoitteeseen tys.kuunsilta(at)gmail.com.

Kokouksessa on myös mahdollista rekisteröityä kuntosalin ja lainatavarakaapin käyttäjäksi. Täytä rekisteröitymissopimus ja maksa 5 € asukastoimikunnalle, niin saat kaapin avauskoodin sähköpostiisi.

The next meeting of the Tenants' Committee will be on Tuesday 25th March 2014, in Kuunsilta Common Room, starting at 7pm. All tenants of Pilvilinna and Kuunsilta are welcome to the meeting, to listen to the conversation and to give their ideas.

In the previous meeting we decided to buy more toys for Common Rooms of both Kuunsilta and Pilvilinna, and now the new toys are in the gym lockers, waiting for you to find them. Do you have any other ideas? If you do but cannot come to the meeting, you can send your ideas to the Committee via email tys.kuunsilta(at)gmail.com.

In the meeting you can also sign up to the gym and rental items locker. Just fill this contract and pay 5 € to the Committee, and you will get the opening code to your email.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Seuraavat tapahtumat // Coming up next

Lapsiperhetapaaminen sunnuntaina 16.3.2014 kello 15-18
Kaikki TYS:llä asuvat lapsiperheet ovat tervetulleita Kuunsillan kerhotilaan jakamaan arjen vinkkejä ja tutustumaan uusiin ystäviin. Asukastoimikunta tarjoaa pientä syötävää.

Pääsiäismunien etsintä sunnuntaina 13.4.2014 kello 10-21
Asukastoimikunta piilottaa Kuunsillan ja Pilvilinnan alueelle kuponkeja, joiden etsimisen saa aloittaa sunnuntaiaamuna kello 10. Sunnuntai-iltana asukastoimikunta on tavattavissa Pilvilinnan 9L-kerhotilassa, ja siellä löydetyt kupongit voi vaihtaa pääsiäismuniin ja muihin herkkuihin. Jokainen etsijä voi lunastaa enintään kolme palkintoa!

Family get-together on Sunday 16 March 2014, from 3pm to 6pm
All families living in TYS apartments are welcome to Kuunsilta Common Room to share tips about family life and to meet new friends. Some snacks are served by the Tenants' Committee.

Easter Egg Hunt on Sunday 13 April 2014, from 10am to 9pm
The Tenants' Committee hides vouchers around Kuunsilta and Pilvilinna, and tenats may start searching for the vouchers at 10am on Sunday. On Sunday evening the Committee will be in Pilvilinna 9L Common Room to give out easter eggs and other sweets to those who have found vouchers. Maximum 3 prizes per person!