torstai 27. syyskuuta 2012

We want you for Tenants' Committee

Vuoden 2013 asukastoimikunta valitaan Kuunsillan ja Pilvilinnan yhteisessä asukkaiden kokouksessa, joka pidetään Kuunsillan kerhotilassa maanantaina 1.10.2012 kello 18:30. Kokouksessa päätetään, perustetaanko Kuunsillalle ja Pilvilinnalle omat asukastoimikunnat, vai yksi yhteinen toimikunta. Lisäksi päätetään, alkaako uuden asukastoimikunnan toimikausi heti vai vasta 1.1.2013.

Asukastoimikunnan tehtävät määritellään yhteishallintolaissa, ja vinkkejä toimintaan löytyy Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n julkaisemista oppaista sekä Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunnan SOANK:n nettisivuilta. Asukastoimikunnalla on oikeus saada TYS:ltä tietoja ajankohtaisista asioista, osallistua isompien päätösten valmisteluun ja tehdä päätöksiä mm. kerhotilan käytöstä. TYS tukee asukastoimikuntien toimintaa määrärahalla, jonka suuruus on 220 € + 4 €/asukaspaikka. Kuunsillan asukastoimikunta saa siis ensi vuodeksi määrärahaa 1276 €, ja Pilvilinnan asukastoimikunta saa 1628 €.

Haluatko päästä päättämään näiden rahojen käytöstä? Olet juuri oikea henkilö asukastoimikuntaan, jos vähintään yksi seuraavista kuvauksista sopii sinuun:

Osaat pyytää ostoksistasi kuitin ja kirjoittaa siihen nimesi ja tilinumerosi. Voit tehdä ostoksia asukastoimikunnan tapahtumia varten.

Osaat keittää kahvia tai teetä, ja laittaa ruokaa tai avata keksipaketin. Voit huolehtia asukastoimikunnan kokoustarjoiluista tai perustaa ruuanlaittokerhon.

Tiedät jotain puutarhanhoidosta, kuntosaleista, viihde-elektroniikasta tai lasten vahtimisesta. Asukastoimikunta tarvitsee asiantuntemustasi kasvipalstojen ja omenapuiden hoitamisessa, kerhotilan varustamisessa ja tapahtumien järjestämisessä.

Osaat puhua ja kirjoittaa jollakin kielellä: suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, venäjäksi, vietnamiksi, portugaliksi... Mitä useammalla eri kielellä osaamme selittää, miten vikailmoitus tehdään, sitä nopeammin kaikki pikkuviat saadaan korjatuksi. Naapureille jutteleminen saunassa ja postilaatikoilla on yhtä tärkeää kuin tämän blogin kirjoittaminen.

Osaat yhteen-, vähennys-, kerto- ja prosenttilaskuja. Voit pitää lukua siitä, kuinka paljon määrärahaa on jo käytetty, ja kuinka paljon sitä on vielä jäljellä. Taskulaskin ja taulukkolaskentaohjelmat ovat sallittuja apuvälineitä.

Osaat kirjoittaa muistiin, mitä kokouksessa päätettiin, ja lähettää tiedot eteenpäin sähköpostilla. Tule kokoukseen sihteeriksi.

Osaat suunnitella tiedotteita ja tapahtumailmoituksia. Tai sinulla on aikaa viedä ilmoitukset ilmoitustauluille. Tai osaat luoda facebook-tapahtuman.

Osaat etsiä oikean henkilön ratkaisemaan sellaisen ongelman, jota et osaa tai ehdi ratkaista itse. Olet oikeaa ainesta puheenjohtajaksi.

Jos tunnistit itsesi jostakin näistä kuvauksista, tule asukkaiden kokoukseen ja käytä taitojasi naapureittesi iloksi! Jos haluat asukastoimikunnan jäseneksi, mutta et pääse kokoukseen, ota yhteyttä (tys.kuunsilta[at]gmail.com) ennen kokousta ja kerro, että olet käytettävissä.

PS. Tutustumisilta uusille asukkaille 26.9.2012 oli menestys. Nimilistasta löytyi 35 nimeä! Iso kiitos kaikille osallistuneille, toivottavasti tulette toistekin!

The Tenants' Committee 2013 will be elected in the Tenants' Meeting of Kuunsilta and Pilvilinna. The meeting will be held in the Common Room of Kuunsilta on Monday, October 1st, 2012 at 6:30pm. The meeting will decide whether there will separate Committees for Kuunsilta and Pilvilinna, or just one joined Committee. The meeting will also decide if the new Committee(s) will start working right away or on January 1st, 2013.

The tasks of Tenants' Committees are defined in the Law of Joint Management of Rental Buildings (link in Finnish). Other tips can be found in Finnish in the infoleaflets of ARA and on the website of SOANK (Suomen opiskelija-asukkaiden neuvottelukunta, the Advisory Board of Student Residents in Finland). TYS provides Tenants' Committees with information about current topics. Committees can participate in the preparation of some big decisions of TYS, and they can make some decisions themselves, eg. how to use the common rooms. TYS also supports Tenants' Committees with allowance money 220 € + 4 €/tenants accommodated. In Kuunsilta this means 1276 € and Pilvilinna 1628 € for 2013.

Do you want to be making decisions about how to use this money? You are just the right person for the Tenants' Committee, if at least one of the following descriptions fits you:

You know how to ask a receipt from a store, and you can write your name and bank account on the receipt. This means you can do shopping for the Tenants' Committee.

You can make coffee or tea, and you can cook food or open a pack of cookies. This means you can do catering for the Committee's meetings or start a cooking club.

You know something about gardening, gyms, tv-stereo-computer-sets or babysitting. We need your expertise to look after the garden plots and pear trees, to upgrade the Common Room and to organize events.

You can speak and write in some language: Finnish, English, Swedish, Russian, Vietnamese, Portuguese... The more languages we can use to explain someone how to make a notice of defects, the quicker all the defects will be fixed. It is equally important to communicate with your neighbours by talking to them in the sauna and near the mailboxes as by writing this blog.

You can do math: addition, subtraction, multiplication and percentages. This means you can keep track of how much allowance money is spent and how much is left. It is allowed to use a calculator and software.

You can write down what the meeting decided, and then you can send your notes via email. Please come to the meetings and be the secretary.

You can design info leaflets and advertisement. Or you have the time to put the leaflets on the notice boards. Or you can invite people by creating a facebook event.

You can find the right person to solve a problem that you don't have the expertise or time to solve yourself. This means you will be the perfect Chairperson.

If you identified yourself in at least one of these descriptions, come to the meeting and use your skills for the benefit of all your neighbours! If you would like to be elected member of the Tenants' Committee but can't come to the meeting on Monday, contact us (tys.kuunsilta[at]gmail.com) before the meeting and tell us about this.

PS. Get to know your neighbours event on September 26 was a success. We found 35 names on the list of attendees! Thank you so much for coming, and we hope to see you again!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Illanvietto keskiviikkona 26.9.2012

Tervetuloa tutustumaan naapureihisi ja asukastoimikuntaan S-rapun kerhotilaan keskiviikkona 26.9.2012! Ohjelma sopii sekä lapsille että aikuisille.

Paikallissuunnistus - Lautapelejä - Rentoa yhdessäoloa - Lenkkisaunat
Asukastoimikunta tarjoaa pientä syötävää ja alkoholitonta juotavaa. Myös omat juomat sallittu.

Facebook-event

All tenants are welcome to get to know neighbours and the Tenants' Committees in the Common Room, building S, on Wednesday, September 26. The program is suited for both children and adults.

Local orienteering - Board games - Hanging out - Free joggers' saunas 
Tenants' Committee serves snacks and non-alcohol drinks. You may also bring your own drinks.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syksyn tapahtumia // Future events

Kuunsillan ja Pilvilinnan asukastoimikunnat järjestävät yhteistyössä tutustumisillan uusille ja vanhoille asukkaille keskiviikkona 26.9.2012. Ohjelmassa on ainakin sauna, lautapelejä ja hengailua Kuunsillan kerhotilassa. Asukastoimikunta tarjoaa pientä purtavaa. Kellonajoista tiedotetaan tarkemmin, kun ohjelma varmistuu.

Kuunsillan ja Pilvilinnan asukastoimikuntien yhteinen kokous pidetään maanantaina 1.10.2012 kello 18.30. Kokouksessa valmistellaan asukastoimikunnan lausuntoa TYS:n ensi vuoden budjetista ja vuokranmäärityksestä. Myös asukkaat voivat ehdottaa asioita asukastoimikunnan käsiteltäväksi.

Lokakuun alkupuolella järjestetään syksyn asukaskokous. Asukaskokouksessa valitaan vuoden 2013 asukastoimikunta, ja voidaan ehdottaa asukkaiden edustajia TYS:n hallitukseen ja valtuuskuntaan kaudelle 2013-2015. Asukaskokouksessa voidaan myös ehdottaa TYS:n tilintarkastajaa vuodeksi 2013. Jos sinulla on mielipide siitä, mitä asukastoimikunnan pitäisi ensi vuonna tehdä, tai kuka sopisi edustamaan asukkaiden näkökulmaa TYS:n päätöksenteossa, tule kertomaan se asukaskokoukseen! Jos et pääse paikalle kokouspäivänä, voit myös ilmoittaa mielipiteesi asukastoimikunnalle sähköpostitse ennen kokousta.

Seuraava Ravintolapäivä järjestetään 17.11.2012. Asukastoimikunta tarjoaa jälleen kerhotilan halukkaiden ravintoloitsijoiden käyttöön.

Tenants' Committees of Kuunsilta and Pilvilinna are organizing an event for new and old tenants to get to know each other. The event will be held in the evening on Wednesday, September 26. There will be sauna, board games and hanging out in the Common Room of Kuunsilta. Tenants' Committee will serve snacks. The exact time of the event will be annonced as soon as we know our plans better.

A meeting of Tenants' Committees of Kuunsilta and Pilvilinna will be held on Monday, October 1 at 6.30pm. The Tenants' Committees will plan on forming an opinion about TYS's budget and prices of rents in 2013. All tenants may also suggest topics that Tenants' Committees should discuss.

There will be a general All Tenants' Meeting in the beginning of October (but we haven't decided the date yet). The All Tenants' Meeting will elect members for the Tenants' Committee of 2013 and may suggest members to the Administrative Board of TYS for 2013-2015 and an auditor of TYS for 2013. If you have an opinion about what the Tenants' Committee should do next year, or who would be the perfect person to speak from the tenants' point of view in the Administrative Board of TYS, make sure you tell it in the All Tenants' Meeting! If you can't come to the meeting, you can tell your opinion to the Tenants' Committee before the meeting via email.

The next Restaurant Day will be held on November 17. The Tenants' Committee of Kuunsilta will open the door of the Common Room, so the room can serve as a restaurant.

perjantai 24. elokuuta 2012

Saunapäivä // It's sauna time

TYS uudistaa saunavarausjärjestelmänsä syksyn aikana - asukastoimikunnille kerrotaan lisätietoja lokakuussa. Asukastoimikunnat voivat myös järjestää asukkaille ilmaisia lenkkisaunavuoroja. Kuunsillassa on tähän asti ollut lenkkisauna keskiviikkoisin L-rapun saunalla, tytöt klo 19-21 ja pojat klo 21-23.

Lenkkisaunoja voidaan järjestää lisää, jos niille on paljon käyttöä. Tyhjää saunaa ei kannata lämmittää: kiuas kuluttaa paljon sähköä, ja saunan puurakenteet kärsivät, jos saunaa lämmitetään kuivana. Maanantaisin on saunojen huoltopäivä, ja siksi niitä ei lämmitetä maanantaisin lainkaan.

Asukastoimikunta järjestää syksyn aikana Kuunsillan asukkaille kyselyn, milloin olisi hyvä aika tavata naapureita saunalla. Voit vastata kyselyyn tämän blogin oikeassa reunassa, S-rapun kerhotilan ruutuvihkossa, pesulassa tai L-rapun saunalla. Lisää ehdotuksia otetaan vastaan kommenttiosastolla: haluaisitko naisten ja miesten sekasaunan vai erillisvuorot, ja mikä kellonaika on sopiva? Tulosten perusteella yritämme järjestää saunavuorot niin, että ne sopivat asukkaille mahdollisimman hyvin.

TYS is about to reorganize the sauna reservation system in the end of the year - tenants' committees expect to get more information about this in October. Tenants' committees can also arrange free joggers' saunas. The free joggers' sauna in Kuunsilta has been on Wednesdays in building L, girls from 7pm to 9pm and boys from 9pm to 11pm.

We can arrange more free joggers' saunas if plenty of people will use them. There is no point in heating an empty sauna: the stove consumes lots of electricity, and even worse, the wooden benches can't tolerate dry hot air for long. Mondays are reserved for maintenance, and that's why the saunas are not heated on Mondays.

Tenants' Committee of Kuunsilta is conducting a survey about everybody's favourite sauna time. You can answer the survey questions on the right side bar, in the notebook in the hall of building S, in the laundry room or in the sauna of building L. You can also leave a message in the comment section: are separate shifts for women and men better than a mixed sauna, and what time is too early and what's too late? We will use the results to arrange as good sauna times as possible.

torstai 23. elokuuta 2012

Hedelmäpuut on istutettu

Kuunsillan asukkaat istuttivat 22.-23.8. kaksi omenapuuta ja kaksi päärynäpuuta sisäpihalle, isoimman pyöräkatoksen pylväiden eteen. Puiden tuottama sato on tarkoitettu kaikkien Kuunsillan asukkaiden nautittavaksi. Puut on suojattu verkoilla, jotta jänikset ja rusakot eivät söisi niiden kuorta.

Tenants of Kuunsilta planted two apple trees and two pear trees on August 22 and 23 in front of the columns of the biggest bike storage. All tenants of Kuunsilta will be allowed to enjoy the fruits. There are nets around the trees to protect them from hungry rabbits.


Pohjavesi tuli vastaan tällä syvyydellä.

Työnjohtaja neuvoo, miten pitää kaivaa.

Illan tullen puolet puista oli istutettu.

Yöllä satanut vesi kerääntyi kuopan pohjalle.

Pohjalle laitettiin soraa salaojaksi, ja multaa päälle.
Melkein valmista.

Istutettu taimi tarvitsee paljon vettä.
Verkko suojaa puuta nälkäisiltä jäniksiltä.
 Jos tiedät puutarhanhoidosta enemmän kuin asukastoimikunta, niin tule ihmeessä neuvomaan meitä! Jos huomaat, että puut ovat kastelun, leikkaamisen tai lannoittamisen tarpeessa, tai niihin on iskenyt jokin tauti, niin kommentoi täällä tai lähetä sähköpostia (tys.kuunsilta[at]gmail.com) ja kerro, mitä asialle pitäisi tehdä.

If you are an expert on gardening, please give your advice to us, because we're not! If you notice that the trees need watering, cutting or fertilizing, or that they are somehow sick, please leave your comment here or send us email (tys.kuunsilta[at]gmail.com) and tell us what to do about it.

maanantai 20. elokuuta 2012

Help wanted!

Kuunsillan asukastoimikunta aikoo istuttaa pihalle muutamia omena- ja päärynäpuun taimia. Istutamme puut keskiviikkona 22.8. kello 18 alkaen. TYS järjestää työvälineet, asukastoimikunta ostaa taimet ja kaikki halukkaat pääsevät lapioimaan. Mitä useampi asukas tulee auttamaan, sitä nopeammin työ tulee valmiiksi.

Kaikille asukkaille avoin lenkkisauna lämpenee sopivasti keskiviikkoisin (tytöt 19-21, pojat 21-23, L-rappu). Tervetuloa istutustalkoisiin, tai saunaan, tai molempiin!

Kuunsillan pihalla ja talojen ympärillä on jo muutamia hedelmää tekeviä omenapuita. Osa on koristeomenapuita, joiden omenat ovat pienempiä ja happamampia kuin tavalliset omenat. Uskallatko jakaa parhaat omenareseptisi myös naapureiden tietoon? Oletko ottanut valokuvia Kuunsillan omenapuista? Toivomme kuvia facebook-sivullemme tai linkkejä muille kuvasivustoille, jos et halua ladata kuviasi facebookiin.

Toivomme myös linkkivinkkejä hyväksi havaittuihin omenapuiden hoito-ohjeisiin, koska asukastoimikunta joutuu nyt opettelemaan, miten puita hoidetaan seuraavina vuosina.

Tenants' Committee of Kuunsilta is going to plant some apple and pear saplings on Wednesday, August 22, starting at 6pm. TYS will bring us some tools, the Committee will buy the saplings and everyone is welcome to help with the digging. The more people come and help, the sooner it will be done.

The free joggers' sauna is also heated every Wednesday (girls 7 to 9pm, boys 9 to 11pm in building L). Everyone is welcome to the sauna, or planting, or both!

There are already some apple trees producing fruit around Kuunsilta. Some of them are crabapples whose fruit is small and sour compared with other apples. Do you dare to share your best apple recipes with your neighbors? Have you taken photos of the trees in Kuunsilta? We wish you share your photos on our facebook page or via a link to other websites, if you don't want to use facebook.

We also wish you share your gardening tips and recommended websites about cultivating apple trees, as the Tenants' Committee has to learn to keep the trees alive.

lauantai 18. elokuuta 2012

Café Kuunsilta 19.8.2012

Café Kuunsilta palvelee Ravintolapäivänä 19.8.2012 kello 11-17. Tarjolla on kahvia ja suklaakakkua. Uusiakin myyjiä mahtuu vielä mukaan, ilmoittaudu sähköpostitse tai Kuunsillan facebook-sivulla!

Café Kuunsilta is open on Restaurant Day, Sunday August 19, from 11am to 5pm. Coffee and chocolate cake will be sold. More sellers are welcome, sign up via email or our facebook page!