keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Parempi kuntosali // Upgrading gym

Asukastoimikunta hankki puoli vuotta sitten Kuunsillan kerhohuoneelle monikäyttöisen kuntosalilaitteen, ja nyt samanlainen laite on saatu myös Pilvilinnan 9L-talon kerhotilaan.


Seuraavaksi aiomme hankkia molempiin kerhotiloihin muita kuntoiluvälineitä, esimerkiksi käsipainosarjan ja jumppamaton. Välineitä varten on tarkoitus hankkia kaappi, jossa on numerokoodilukko. Asukastoimikunta kertoo koodin niille asukkaille, jotka rekisteröityvät kuntosalin käyttäjiksi - eli ilmoittavat yhteystietonsa ja lupaavat pitää välineistä hyvää huolta. Rekisteröityneet käyttäjät pääsevät siis käyttämään kuntoiluvälineitä milloin haluavat, kunhan eivät aiheuta melua hiljaisuuden aikana. Välineitä ei saa viedä pois kerhotilasta.

Jos asukastoimikunta keräisi pienen maksun jokaiselta rekisteröityvältä käyttäjältä, esimerkiksi 5 euroa vuodessa, rahoilla saataisiin enemmän ja monipuolisempia välineitä laitettavaksi kuntosalikaappiin. Tämän nettisivun oikeassa ylälaidassa on käynnissä kysely asukkaille: kannattaako kuntosalikaappia hankkia, ja kuinka moni olisi valmis sijoittamaan viisi euroa parempiin yhteisiin välineisiin? Hyviä välineitä voi ehdottaa tämän blogin kommenttiosastolla, facebookissa tai lähettämällä asukastoimikunnalle sähköpostia (tys.kuunsilta[at]gmail.com).

Asukastoimikunta käsittelee palautteen kokouksessaan tiistaina 18.12.2012, ja jos kuntoiluvälinekaappi saa asukkailta kannatusta, lähdemme ostoksille vielä joulukuun aikana. Kaikki Kuunsillan ja Pilvilinnan asukkaat ovat tervetulleita seuraamaan kokousta (klo 18 alkaen Pilvilinnan 9L-kerhotilassa).

The Tenants' Committee of Kuunsilta bought the versatile gym machine to the Common Room about six months ago, and now a similar machine has arrived to Pilvilinna 9L, too.

Next, we are going to buy some other sports equipment, for example a set of weights and dumbbells and an exercise mat for both Common Rooms. We plan to buy a cupboard with a number code lock to store the equipment. The Committee will set the code and inform those tenants who sign up as gym users - that means giving your contact information and promising to take good care of the equipment. Those who sign up will have access to the gym any time, just avoid making noise during silence. The equipment must be used in the Common Room, and it will not be allowed to take them home.

If the Committee collected a small amount of money from everyone who signs up, for example 5 euros per year, we could buy more and versatile equipment to the gym cupboard. There is an opinion poll going on in the upper right corner of this page, because we want your opinion: is it worthwhile to buy a gym cupboard, and would you invest 5 euros in better equipment? You may also suggest your favourite equipment by commenting here, or in facebook, or via email (tys.kuunsilta[at]gmail.com).

The Tenants' Committee will have a meeting on Tuesday, December 18 to decide whether we will go shopping for gym tools before New Year or not. All tenants of Kuunsilta and Pilvilinna are welcome to the meeting (starting at 6pm in Pilvilinna 9L).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti